Tikkipeli

Tikkipeli on yleisesti korttipeli, jossa pelaajat pyrkivät saamaan tikkejä eli voittamaan kierroksen. Tikkipelin versiosta riippuu, millaiseen tikkimäärään pelaajat pyrkivät. Pelaajat voivat pyrkiä saamaan esimerkiksi mahdollisimman paljon tai vähän tikkejä tai ennalta sovitun määrän tikkejä. Tikkipelissä on yleensä vähintään kaksi pelaajaa, jotka lyövät vuorollaan kortteja pöytään.

Tikistä on olemassa useita erilaisia muunnelmia, joissa on omat sääntönsä. Yksinkertaisimmat tikkipelit sopivat myös aloittelijoille, koska niissä on helpot säännöt. Tikkipeleistä on myös monimutkaisempia ja mitä erilaisimpia versioita lisäominaisuuksilla varustettuna.

Tikkipelin säännöt

Pelaajat lyövät vuorollaan samaa maata olevan kortin, kuin kierroksen aloittanut kortti. Joissakin versioissa voidaan pelata useampia kortteja kierroksella. Jos pelaajalla ei ole kyseistä maata, pelaaja lyö minkä tahansa kortin pöytään, tosin osassa peliversioita on valttipakko. Valttipakko tarkoittaa, että pelaajan on pakko pelata valttikorttinsa oikean maan puuttuessa. Suurimman kortin lyönyt aloittaa seuraavan kierroksen sekä määrää kyseisen kierroksen pakon, eli maan.

Tikissä tavoitteena on tikin saaminen, eli yhden pelikierroksen voittaminen. Riippuu pelin versiosta, millaiseen tikkimäärään pyritään. Esimerkiksi voidaan pyrkiä mahdollisimman suureen tai ennalta sovittuun tikkimäärään.

Tikkipelin erilaisia muunnelmia

Tikkipelistä on monta erilaista versiota, joilla on erilaisia ominaisuuksia. Pelistä riippuen voittaja voi määräytyä pelkästään voitettujen tikkien mukaan tai pisteiden mukaan, joita saa eri arvoisista korteista. Monissa peleissä on myös erilaisia mahdollisuuksia saada lisäpisteitä. Tällaisia mahdollisuuksia ovat esimerkiksi tietty kädessä olevien korttien yhdistelmä.

On olemassa myös muun muassa tarot-korteilla pelattavia tikkipelejä, kuvakorttipelejä sekä pelejä, joissa kortit lyödään pöytään yhtä aikaa. Lisäksi on erilaisia korttipelejä, joiden strategia muistuttaa tikkipelejä, mutta kierroksen ei tarvitse mennä pöydän ympäri.

Helppo tikkipeli aloittelijoille

Viimeinen tikki, joka on lempinimeltään katko, on esimerkki yksinkertaisesta tikkipelistä. Viimeinen tikki sopii hyvin esimerkiksi tikkipelin aloittelijoille. Pelissä vain viimeisellä tikillä on merkitystä. Pelissä pelaajamäärän on oltavan vähintään kaksi. Pelissä ässä on korkein kortti ja kakkonen matalin kortti. Jokaiselle pelaajalle jaetaan viisi korttia ja pelaajien on lyötävä samaa maata oleva kortti kuin pelin aloittanut kortti. Kierroksen eli tikin voittaa suurin pyydettyä maata oleva kortti. Tikin voittanut saa pisteen. Pelaajat voivat pelata esimerkiksi kolmen pisteen tikkiä, jolloin kolme tikkiä saanut pelaaja voittaa pelin.

Vinkkejä tikin pelaamiseen

Tikissä täytyy muistaa seurata muiden pelaajien lyöntejä ja yrittää arvata, mitä maata pelaajille on eniten kädessään. Esimerkiksi peruspelissä yksittäiset pienet ja keskisuuret kortit kannattaa myös pelata pois mahdollisimman aikaisessa vaiheessa tikkipeliä. Pelin lopussa näistä korteista on ainoastaan haittaa. Jos tiettyä maata on pelattu vain vähän, kannattaa kyseisen maan korkeita kortteja säästää pelin loppua kohden. Jos pelaajalla on paljon samaa maata olevia kortteja, pelaaja voi yrittää pelata kyseisen maan kortit pois toisilta pelaajilta. Korttien pois pelaaminen tapahtuu lyömällä pöytään kyseisen maan kortteja korkeimmasta alkaen.

Tikkipelin termejä

Pakoilla tarkoitetaan tikkipeleissä sääntöjä, jotka määräävät, mitä kortteja saa pelata.

  • Jos pelissä on maantuntopakko eli maapakko, on lyötävä samaa maata oleva kortti, kuin tikkipelin aloittanut kortti.
  • Muutamissa peleissä on valttipakko, jolloin oikean maan puuttuessa on lyötävä kyseinen valttikortti.
  • Ylimenopakko tarkoittaa, että pelaajan on pelattava suurempi kortti kuin siihen mennessä pelatut kortit.

Tikkipeleissä väärää maata olevan kortin pelaamista kutsutaan sakaamiseksi. Tikkipelit myös jaetaan pistetikki- ja perustikkipeleihin. Perustikkipeleissä tikin arvo ei riipu korteista, kun taas pistetikkipelissä korteilla on arvo ja voittaja selviää kerättyjen pisteiden mukaan.

Tikkipeleillä on pitkä historia

Pelikortit itsessään ovat vanha keksintö, ja esimerkiksi Kiinassa tiedetään kirjallisten todistusten mukaan olleen pelikortteja jo ennen vuotta 1000. Korttipelien arvellaan olevan kiinalainen keksintö, mutta pelikortit eivät tietenkään olleet silloin aivan samanlaisia kuin nykyään.

Euroopassa pelattiin tikkipeliä jo 1400-luvulla. Varhaisin tunnettu korttipeli oli karnöffel, joka on tikkipeli. Pian tämän jälkeen Euroopassa kehitettiin muitakin tikkipelejä. Tarot-pelit, jotka ovat pistetikkipelejä, syntyivät Italiassa myös 1400-luvun alussa. Myös Suomessa on pelattu korttipelejä jo monta sataa vuotta, joten korttipelit tai tikkipelit eivät suinkaan ole nykyaikainen keksintö.

Tikkipeli osana bridgeä

Tikkipeli on olennainen osa bridgeä, joka on neljän hengen taktiikkapeli. Pakka jaetaan pelaajien kesken, jonka jälkeen tehdään tarjouskierros sitoumuksista ja valtin määräämisestä. Pelikierros pelataan tikkipelinä. Bridge-pelissä on maantunnustuspakko eli pelaajien on pelattava aloittavan kortin maan mukaan. Bridgen korttien arvojärjestyksessä kakkonen on alin kortti ja ässä korkein kortti. Bridgessä edellisen tikin voittaja aloittaa seuraavan tikin. Bridgeä voidaan pelata ilman valttia tai valtin kanssa, joka määräytyy tarjouskierroksen perusteella. Bridgessä on erilaisia muotoja, kuten henkilökohtainen kilpailu ja pari- ja joukkuekilpailu. Bridgen pelaamisesta voi lukea lisää sivustollamme.

Korttipelit ja etenkin suositut tikkipelit ovat hyvää ajanvietettä, mutta niitä pelataan myös rahapeleinä. Tikkipelejä voi pelata peliversiosta riippuen peli- tai tarot-korteilla. Oikeilla pelikorteilla pelaamisen lisäksi tikkipelejä voi pelata myös online-pelinä. Esimerkiksi Funnygames-sivustolla voi harjoitella ilmaiseksi tikkipelin pelaamista. Tikkipeli löytyy Funnygames-sivustolta yksinkertaisesti nimellä Tikkipeli. Englanninkielisiltä sivustoilta tikkipelejä löytää nimellä Trick-taking games.

Yleisten tikkipelien lisäksi on olemassa useita muitakin korttipelejä ja korttipelilajeja, kuten esimerkiksi pokeri ja sen eri variaatiot. Myös tästä korttipelien ikisuosikista ja sen pelaamisesta voi lukea sivustollamme.

Leave a Response

Your email address will not be published. Required fields are marked *